Get in touch

555-555-5555

mymail@mailservice.com

hankemaailma yrityksenä

omistautuminen Hankkeillemme

Kun jokin näyttää päällepäin yksinkertaiselta ja helpolta, taustalla on todennäköisesti pitkälle kehitetty toimintamalli ja paljon kokemusta.


Hankemaailma muotoilee ja läpivalaisee toimitilahankkeesi palvelemaan todellisia tarpeitasi - taloudellisesti. Hanke toteutetaan tontin, toiminnallisuuden, rakenteiden, talotekniikan sekä lukuisten muiden teknisten yksityiskohtien asettamien reunaehtojen puitteissa.


Hankemaailman työmaiden tunnusmerkkejä ovat siisteys ja kurinalaisuus. Työvaiheet ovat tarkasti etukäteen mietittyjä ja aikataulutettuja. Ihmiset tuntevat toisensa ja kunnioittavat toisiaan, tunnistavat vastuunsa ja ymmärtävät tehtävänsä.


Motivaatiomme lähde on luottamukselliset asiakkuudet, joiden kanssa voimme yhdessä toteuttaa onnistuneita hankkeita.

3

2

1

KONSEPTIMME

01 ASIAKKUUS

Etsimme asiakkuuksia, joissa koemme molemminpuolista sitoutumista ja luottamusta.


Otamme asiakkaan kysymysmerkit omiksemme ja valjastamme osaamisemme hankkeen eduksi.


Tuomme hyviä ratkaisuja pöytään sellaisessa muodossa, että hankkeen kaikki osapuolet ymmärtävät mistä on kysymys.


Ymmärrys ja oivallus tuottavat hankkeeseen sisäistä motivaatiota. Kaikki hankkeen osapuolet pyrkivät  mahdollistamaan toistensa onnistumisen.


Luottamus syntyy teoilla – ei puheilla.

02 RATKAISUT

Suunnittelemme toiminnallisesti ja taloudellisesti kestäviä kokonaisuuksia ja visualisoimme ja läpivalaisemme kaiken ymmärrettävään muotoon.


Yhdistämällä digitalisaation ja kokemuksemme täysimääräisesti meillä on mahdollisuus vertailla aikaisen vaiheen eri skenaarioita, kustannuksia ja toiminnallisuuksia yhdessä asiakkaan kanssa. 


Parhaan ratkaisun löydyttyä, hyväksytämme suunnitelmat viranomaisilla ja käymme tarvittavat lupaneuvottelut.


Kokoamme hankkeesta investointisuunnitelman, joka toimii asiakkaalle erinomaisena työkaluna sisäiseen ja ulkoiseen viestintään.


03 TOTEUTUS

Toteutamme hankkeen kurinalaisesti, satoja kertoja koeponnistetuilla työvaiheilla - ammattiylpeydellä, mutta kunnioittavasti.


Vuosien saatossa muodostuneet luottamukselliset kumppanuudet mahdollistavat pitkäaikaisen yhteistyön.


Kunnioitamme kaikkia ihmisiä ihonväriin, kansallisuuteen tai vakaumukseen katsomatta, mutta huonoa työsuoritusta sen sijaan emme hyväksy. Virheen sattuessa asia nostetaan reilusti esille ja korjataan. 


Hanke luovutetaan asiakkaalle sopimuksen mukaiseti toteutettuna, aikataulussa ja viranomaistarkastettuna.

Taustalla

YRITTÄJÄT

JUSSI RAHKOLA

jussi.rahkola@hankemaailma.fi
040 5343 646

Toimitilarakentamisen, konseptoinnin ja visualisoinnin moniosaaja. Hankkinut kattavan kokemuksen toimialan eri tehtävissä.


Jussilla on kokemusta vuodesta 2006 alkaen pääkaupunkiseudulla toimineesta ja sieltä valtakunnaliseksi rakennusliikkeeksi kasvaneesta yhtiöstä omistajana,  liiketoiminnan kehittäjänä sekä johtajana aina pörssilistautumiseen saakka. Vuosien saatossa muodostuneet luottamukselliset kumppanuudet tavarantoimittajiin ja urakoitsijoihin ovat käytössä vielä tänäkin päivänä. 


• Havainnoi ja tutkii asioita ja ilmiöitä, muotoillen niistä ehdotuksia

• Kiinnotuksen kohteena asiakkaan mielenmaisema ja todellinen tarve

• Visualisoi kaiken yksinkertaiseen muotoon - perustuksista kassavirtaan 

• Viettää vapaa-aikansa mieluiten perheen kanssa meren äärellä 

Jussi Rahkola


JUKKA ISOPAHKALA

jukka.isopahkala@hankemaailma.fi
040 5119 041

Käytännön organisaattori ja toimeenpanija. Jukka on näyttönsä antanut lukuisten toimitilaprojektien onnistuneesta johtamisesta valtakunnallisesti.


Siistit ja järjestelmällisesti etenevät työmaat ovat Jukan tavaramerkki – siksi myös yhteistyökumppanit tulevat mielellään Jukan johtamille työmaille.

"Rakentaminen on yksinkertaista, kun tehdään asiat oikeassa järjestyksessä."


• Käytännön osaaja varustettuna erittäin voimakkaalla toimeenpanokyvyllä

• Luotettava, rauhallinen ja ystävällinen

• Vastaa hankinnoista, aikatauluista ja työmaan organisoinnista

• Intohimoinen jokasään kuntourheilija

Jukka Isopahkala


Hankemaailma

YRITYKSENÄ

Yritystiedot

2825731-8

Hiidenkivenpolku 5A

01690 Vantaa

VERKKOLASKUT

Verrkolaskutusosoite: 003728257318

Operaattoritunnus: Maventa / 00372191126

PAPERILASKUT

Hankemaailma Oy

28257318

PL 100

80020 Kollektor Scan

Hankemailma suunnittelee, kehittää ja toteuttaa toimitilahankkeita sekä omaperustaisina, että palveluna asiakkaillemme 1500 - 10 000m² kokoluokassa.

Meillä on satojen valmistuneiden hankkeiden kokemus ja osaaminen niin hankekehityksessä kuin urakoinnissakin.

Tavoitteenamme on etsiä luottamuksellisia asiakkuuksia, joissa kokemuksemme ja osaamisemme tuottavat aitoa lisäarvoa.

Jos sinulla heräsi kysymyksiä tai sinulla on mielenkiintoinen projekti mielessä niin otahan yhteyttä - katsotaan porukalla!

Share by: